Weekend-festival ja katastrofin ainekset

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin jättänyt Weekend-festivaalin välistä ja somea seuratessa tulin siihen tulokseen, että päätös oli enemmän kuin oikea. Olen ensimmäiset kolme Weekendiä ollut kuvaamassa tapahtumaa eri medioille ja seuraavat kaksi taas toiminut myyjänä 9Cybershopin teltalla, joten olen päässyt kokemaan festivaalin sen kaikissa ihanissa ja kamalissa muodoissaan.

Olen saanut ihmetellä kun nimeni ei löydykään listalta, saanut jonottaa tuntikausia sisään, saanut tapella varastelevien asiakkaiden kanssa, saanut varoa huonosti käyttäytyviä, kännisiä ja kaatuilevia aikuisia, saanut varoa oksentelevia teinejä, joutunut auttamaan pyörtyileviä teinejä sekä joutunut kamerani linssin kautta seuraamaan sitä sekoilua, jota monet saavat lukea lehdistä ja somesta vuodesta toiseen. Kaiken tämän olen kuitenkin jaksanut kestää, sillä festivaali on ollut usein täynnä lempiartistejani. Tänä vuonna se ei kuitenkaan enää tuntunut olevan sen arvoista, ja olin valitettavasti oikeassa.

Ihan menevä reissuhan toi oli #wknd

A post shared by Vilma (@vilmaedit) on

Tänä vuonna jollain ihmeen kaupalla festarikävijät saatiin närkästymään jopa 3h kestävillä jonoilla. Jonoja ei myöskään oltu järjestelty mitenkään järkevästi, joten ohitteluahan tapahtuu. Monet myös missasivat lempiartistejaan jonotuksen takia. Jonon väitetään olleen hidas siksi, että festarialueen kenttä oli veden peitossa, ja se piti saada tyhjäksi ennenkuin väkeä voisi päästää sisään. Tämähän tuli tietenkin järjestäjille mieleen vasta puoli tuntia ennen porttien avaamista, vaikka vettä oli satanut aamusta asti ja Kyläsaari oli silti vedenpaisumuksen alla.

#wknd

A post shared by JN (@juusoneuvonen) on

Sen lisäksi, etteivät festivaalijärjestäjät ymmärrä avata portteja vähintään kaksi tuntia ennen päälavan ensimmäisen aktin alkua, hankkia lisää järjestyksenvalvojia, portteja ja aitoja jonottajien tueksi, on Weekend-festivaalin PR-tiimillä roimasti opittavaa. Festivaalin Facebook-eventistä oli aluksi poisteltu negatiivisia kommentteja, mutta some-vastaava varmaankin luovutti siinä vaiheessa, kun niitä alkoi sadella enemmän kuin sormi ehtii painaa deleteä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lauantain pääesiintyjä Deadmau5 saa settinsä lopussa omien sanojensa mukaan nyrkin kokoisesta kivenlohkareesta rintaan on festivaalin PR-tiimillä otsaa väittää artistia valehtelijaksi ja sanoa, että herralla oli ollut ”känkkäränkkä päivä”. Nyt Deadmau5 on lähes julistanut sodan Weekend-festivaalia vastaan, eikä omien sanojensa mukaan aio enää koskaan soittaa kyseisillä festareilla, saati Mau5trap-lafkan artistit. Deadmau5 on aiemmin soittanut Weekendissä 2014 päälavalla.

 

Näyttökuva 2017-08-06 kello 17.58.47

Teksti ja kuva: Nelly Tatti / Weekend Festival 2014