#tbt: Chester Bennington – Mies, joka muutti elämäni

Olin puhelimessa lapsuuden ystäväni kanssa, kun samaan aikaan uutinen rävähti Facebook-uutisvirtaani: ”Chester Bennington on kuollut”. Hoin puhelimen toisessa päässä olevan ystäväni korvaan ”Ei, ei, EI!!”, eikä hän ollut vielä asiasta tietoinen. Kerroin mitä olin juuri lukenut puhelimen ruudulta. Olimme molemmat shokissa. Laulaja, jota molemmat ihailimme jo esiteineinä, oli poissa. Kenen tahansa äkillinen menehtyminen on aina surullista, mutta vielä ikävämpää siitä tekee sen, kun henkilö päättää itse elämänsä. Ja vieläpä ihminen, jolla näennäisesti on kaikkea mitä ihminen voi elämässään toivoa.

En koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa muistokirjoitusta Soundgarden/Audioslave-nokkamies Chris Cornellista, vaikka miehen poismeno minua suunnattomasti koskettikin. Nyt on kuitenkin pakko käsitellä tämän artikkelin muodossa viimeisen viikon tuntemuksia, ja muistella elämässäni tärkeän roolin ottanutta hahmoa.

Linkin Parkin julkaistessa ensimmäisen levynsä Hybrid Theoryn vuonna 2000 en voinut kuvitellakaan kuinka suuren vaikutuksen elämääni tämä bändi tulisi vielä tekemään. Olinhan vasta 10-vuotias. In The End -singlen noustessa maailmanlaajuiseksi hitiksi vuonna 2001 kantautui se viimeistään allekirjoittaneenkin korviin. Ennen tätä olin kuunnellut rock-musiikkia lähinnä The OffspringinRed Hot Chili Peppersin sekä Apulannan muodossa – eli mitä nyt valtakunnallinen radio saattoi soittaa. Minulle sydäntä lähellä oli perus valtavirtamusiikin lisäksi siihen aikaan hiphop, kun en paremmastakaan tiennyt. Siksi haluankin kiittää bändejä kuten Linkin Park, Papa Roach, Limp Bizkit ja Korn, jotka tekivät tarpeeksi lähestyttävää musiikkia, jotta minun kaltaiset ihmiset voisivat jonain päivänä löytää raskaamman rockin ja metallin ihmeellisen maailman.

Olen ikuisesti kiitollinen nu-metalin angstintäyteisestä ja voitokkaasta aikakaudesta, sillä se sysäsi kehitykseni aivan toiseen suuntaan kuin mihin olin sillä hetkellä menossa. Olen aina ollut musikaalinen, mutta en voinut kuvitellakaan, että haluaisin jonain päivänä tehdä itse raskaampaa musiikkia, tai että ammattivalokuvaajana ryhtyisin kuvaamaan aikuisena juuri metallikeikkoja. 11-vuotias Nelly kun kirjoitti päiväkirjaansa haluavansa isona räppäriksi.

Siirryin ala-asteelta yläasteelle Linkin Parkin ja Papa Roachin soidessa Walkmanissani. Näiden, ja silloisen nousevan pop-punk-aallon ansiosta löysin vaikeiden kasvukipujen keskellä lohdun musiikista. Sen jälkeen en olekaan päästänyt irti. Teini-iässä minulla todettiin vakava masennus, jonka jälkeen olen saanut kamppailla mielenterveysongelmien kanssa viimeisen vuosikymmenen ajan. Siksi Chester Benningtonin ”yllättävä” poismeno sattuikin niin paljon. Se sattuu edelleen. En aiemmin pystynyt ymmärtämään miltä ElviksenMichael JacksoninFreddie Mercuryn tai Kurt Cobainin menettäneet fanit saivat kokea uutisen iskiessä päin näköä, mutta nyt maailmani tuntuu murenneen täysin. Ei pelkästään sen takia, että idolini on poissa, vaan siksi, että masennus riisti TAAS yhden hengen. Miksi musiikki, joka auttoi niin suunnattomasti minua hädän hetkellä ei voinut pelastaa idoliani?

Masennus ei katso ikää, kokoa, pankkitilin saldoa, ihonväriä tai sitä kuinka suosittu ja rakastettu olet. Masennus voi pahimmillaan riistää henkilön identiteetin kokonaan. Jossain vaiheessa et enää pysty erottamaan omaa persoonaasi masennuksen tekemästä tuhosta. Jos sinä kärsit masennuksesta tai epäilet, että joku läheisesi kärsii, pyydän sinua mitä pikimmiten ottamaan yhteyttä seuraaviin tahoihin:

Sekasin-chat

Valtakunnallinen kriisipuhelin

Mieli Maasta Ry

Nuorisoasema

HelsinkiMissio

Chester Benningtonin kunniaksi Kaisaniemen puistoon kerääntyy fanijoukko muistamaan tähteä sunnuntaina 30.7.2017 klo 13.00 eteenpäin. Lisätietoja täältä.

Teksti ja kuva: Nelly Tatti / Kaisaniemen Puisto, 2011