#tbt: Suomeen saapuvan Asking Alexandrian suurimmat hitit

Brittibändi Asking Alexandria saapuu ensi viikolla Suomeen konsertoimaan Tampereen Pakkahuoneelle ja Helsingin Nosturille. Aiemmin yhtye on nähty loppuunmyydyn The Circuksen lavalla syksyllä 2014, jonka jälkeen metalcore-orkesteri on ehtinyt vaihtaa vokalistin vanhasta uuteen ja takaisin vanhaan.

Alkuperäisen vokalistin, Danny Worsnopin, ja yhtyeen tiet erkanivat tammikuussa 2015, jonka jälkeen Denis Stoff otti keulahahmon roolin vastaan ja yhtye ehtikin julkaista yhden pitkäsoiton, The Blackin, joka kuuluu omiin suosikkeihini yhtyeeltä. Stoffin kanssa yhteiselo ei kuitenkaan ollut täysin mutkatonta, joten lopulta Danny Worsnop saatiin suostuteltua takaisin Asking Alexandriaan ja loppu onkin historiaa.

Fiilistelläksemme tulevia keikkoja, listasimme alle Asking Alexandrian suosituimmat musiikkivideot.

Not The American Average -singlen musiikkivideo on bändin suosituin Youtubessa ja se on kerännyt tähän mennessä 38, 754 589 näyttökertaa. Kappale löytyy vuonna 2009 julkaistulta Stand Up and Scream -debyyttialbumilta.

The Black -singlen musiikkivideo on kerännyt tähän mennessä 24, 416 124 näyttökertaa, eikä suotta! Kappale löytyy vuonna 2016 julkaistulta samannimiseltä albumilta, joka oli tehty yhteistyössä uuden vokalistin kanssa.

Vuonna 2013 julkaistulta From Death to Destiny -albumilta löytyvän The Death of Me -kappaleen musiikkivideota on katsottu Youtubessa jo 24, 396 209 kertaa.

24, 221 792 näyttökertaa kerännyt Moving On -single löytyy niinikään vuonna 2013 julkaistulta From Death to Destiny -albumilta.

Asking Alexandrian raskaampaa alkutaivalta hyvin kuvaava A Prophecy -musiikkivideo on kerännyt 18, 431 238 näyttökertaa ja kappale löytyykin yhtyeen debyyttialbumilta.

Kuullaanko näistä jotakin myös tulevilla keikoilla?

Kuva: Fullsteam Agency