Testissä: Ensimmäistä kertaa itsepuolustustunnilla

Ajattelin pitkään, että ryhmäliikunta ei ole minun juttuni. Pelkäsin, etten pysyisi muiden tahdissa ja oppisi tarpeeksi nopeasti. Näistä peloista huolimatta mietin, että haluaisin kokeilla jotain uutta. Yksin kuntosalilla käyminen kun on aika yksinäistä ja samanlaista joka kerta.

Päätin repäistä ja käydä testaamassa jotain itsepuolustuslajia. En ole koskaan ollut niistä erityisen kiinnostunut, mutta mietin, että niitä olisi silti hauska joskus kokeilla. Varsinkin, jos saisi kaverin tunnille mukaan. Monissa lajeissa harjoitukset tehdään parin kanssa.

Kukaan ystävistäni ei kuitenkaan ehtinyt mukaan tai ollut asiasta kiinnostunut. Ajattelin itsekin perua suunnitelmani, kunnes muistin erään Facebook-ryhmän, jossa voi pyytää uusia ihmisiä seuraksi erilaisiin tapahtumiin. Kirjoitin ryhmän seinälle viestin, jossa kerroin tarvitsevani treeniseuraa. Muutaman tunnin jälkeen yksi tyttö ilmoitti halustaan liittyä seuraan.

Päätimme uuden ystäväni kanssa ilmoittautua Hipkon maksuttomalle tutustumistunnille. Hipko (alunperin Helsingin Itsepuolustuskoulu) pitää tunteja kolmessa eri pisteessä: Metsälässä, Kontulassa ja Vuosaaressa. Meille Kontulan sali oli lähimpänä ja kuntonyrkkeilytunti kuulosti vähiten pelottavalta.

Sali sijaitsi noin kilometrin päässä Kontulan metroasemasta hieman epämääräisellä teollisuusalueella. Löysimme kuitenkin hyvin perille. Aulassa ei ollut minkäänlaista vastaanottoa, mikä tuntui hieman oudolta. Kahteen kerrokseen jaetut tilat näyttivät kuitenkin hienoilta ja avarilta.

Tunnin alkaessa opettajamme Zuzu huomasi heti, että olimme uusia. Hän esitteli itsensä ja antoi meille nyrkkeilyhanskat lainaan. Meitä alkoi vähän jännittää, koska luulimme muidenkin olevan ensikertalaisia.

Lämmittelyn jälkeen siirryimme nopeasti opettelemaan erilaisia nyrkkeilyliikkeitä, kuten väistöjä, lyöntitekniikoita ja oikeaoppista liikkumista. Monet liikkeistä tehtiin pariharjoitteluna. Meidän tekniikkamme ei oikein ollut hallussa, mutta onneksi opettajamme oli kärsivällinen ja korjasi asentojamme. Tunti meni nauraen ja huitoen. Viimeisenä oli neljän pisteen core-harjoitus. Tässä vaiheessa kroppa alkoi olla jo aivan loppu. Vaikka olimme ainoat ensikertalaiset, jaksoimme vetää koko tunnin täysillä loppuun asti. Onneksi oli tullut käytyä kuntosalilla.

Naamani ei ole hetkeen ollut niin punainen, eikä sydämeni ole hakannut niin kovaa kuin nyrkkeilytuntimme jälkeen. Tunti oli tehokas ja sai rasvan palamaan. Olin tyytyväinen, että rohkenin kokeilla jotain uutta, vaikka asenteeni ryhmäliikuntaa kohtaan ei sen koommin muuttunut, enkä oikein innostunut kuntonyrkkeilystä lajina. Oli mukavaa saada vaihtelua treenaamiseen, kun joku oli ohjaamassa ja tsemppaamassa. Välillä kannattaa kokeilla asioita, joista ei pidä.

Hipkossa on mahdollisuus harjoitella useita eri lajeja. Yhdellä kuukausimaksulla voi harjoitella kaikilla Hipkon saleilla ja kaikilla omalle ikäryhmälle suunnatuilla tunneilla, lajista riippumatta.

Lue lisää Hipkon toiminnasta täältä.

Kuva: Matias Kolppo