Kolumni: Ylpeys ja ennakkoluulo

Tähän mennessä jokainen jo varmasti tietää, mikä joukkue voitti jalkapallon EM-kisat tältä vuodelta. Portugalihan sen pokaalin pokkasi. Joukkue, jota olen kannattanut vuodesta 2006. Joukkue, jonka takia olen saanut aivan liian monet haukut niskaan, koska ”joukkue on vain täynnä filmaavia neitejä. Varsinkin se homo-ronaldo”. Ok. Teini-iässä sain usein haukut myös siksi, ettei naiset missään nimessä voi ymmärtää mitään penkkiurheilun päälle, saati sitten kannustaa pelaajia ilman, että ihannoivat vain pelaajien ulkokuorta. Tietääkseni esimerkiksi Cristiano Ronaldo on valittu usein maailman parhaimmaksi pelaajaksi pelitaitojensa vuoksi, ei ulkonäön. Mutta ”sehän on vain neiti, joka itkee pelikentillä”. Tästä pääsenkin kolumnin oikeaan aiheeseen, sillä se ei ole jalkapallo tai Ronaldo, vaan vanhanaikainen kasvatusoppi, ylpeys sekä rumat ennakkoluulot.

Sunnuntaina peliä katsoessa eräs miespuolinen ystäväni tokaisi, että Ronaldon pitäisi olla mies eikä jäädä itkemään nurmikolle, koska satutti polvensa pelin aikana (ja jonka takia joutui lopulta jättämään tärkeän pelin sikseen, mikä jo itsessään nostaisi tunteet pintaan varmasti kenellä tahansa pelaajalla). Tässä kohtaa käännyinkin kaveriini päin ja hymähdin, että miksei mies saisi itkeä? ”Eivät miehet itke. Neitimäistä touhua”, kuului vastaus.

Tyrmistyin. Miten kukaan voi ajatella noin vielä nykypäivänä? Miksi tässä maassa miesten on niin vaikea näyttää tunteitaan? Että miehen mitta olisi lähinnä parrankasvussa, kaljan litkinnässä sekä siinä, kuka pitää tunteet pinnan alla pisimpään? En halua elää tällaisessa maailmassa, enkä todellakaan ainakaan itse haluaisi kasvattaa lapsiani ajattelemaan noin.

Miksi naisten on täysin ok itkeä, mutta miesten ei? Miksi mies ei saisi olla ”neiti”? Mitä pahaa neitiydessä on? Olemmeko me naiset eli ”neidit” siis jotenkin vähäarvoisempia, koska itkemme jos meihin sattuu tai pettymys on suuri? Pitäisikö naisenkin takoa nyrkkiä seinään ja päästää vain ärräpäitä, jotta neitiys ei olisi enää haukkumasana? En edes halua puhua homottelusta. En tiedä mitään vastenmielisempää kuin sen, että joku kutsuu toista homoksi vähättelymielessä. En varsinkaan aikuisiällä. Ihan kuin seksuaalinen suuntautumisesi automaattisesti määräisi käyttäytymismallisi.

Tunteiden purkaminen ei ole häpeällistä – sukupuoleen katsomatta. Joten pyydänkin sinua lukija näyttämään tänään läheisillesi, että rakastat, että sinuun sattuu, että sinä kaipaat tukea, lämpöä ja rakkautta siinä missä kuka tahansa muukin, etkä häpeä sitä, että olet vajavainen niin kuin kuka tahansa muukin. Ihminen ei ole tehty kivestä, joten lakkaa käyttäytymästä niin.

Lue myös: Kolumni: Tyttöjä ei opeteta käsittelemään vihaa