Unelmista totta: Provinssissa esiintynyt View haastattelussa

View, eli Juuso Korhonen, saa matalalla äänellänsä monen ihmisen jalat veteliksi. HeartBeats pääsi haastattelemaan miestä ennen hänen upeaa Provinssin keikkaansa viime lauantaina Sakko Stagella. Tunnelma oli ihanan rento tätä komeaa miestä haastatellessa, ja nauroimmekin moneen otteeseen Juha Tapion esiintyessä taustalla.

Olet keikkaillut ulkomaillakin. Mitä eroa on suomalaisessa ja ulkomaisessa yleisössä?

– Käytännössä ei mitään eroa. Ulkomailla nyt on energia tosi paljon suurempi ja siellä ihmiset hurraavat jo ennen kappaleen loppua. Perussuomalaisuus tulee esille siinä, että suomalaiset eivät uskalla niin paljoa suuntautua ulospäin. Järjestelyt on yleensä perseellään ulkomailla, Suomessa taas kaikki on järjestetty tosi hyvin.

Miltä näyttää View’n unelmien kesäpäivä?

– Kaunis alaston nainen vieressä, hyvä valkoviinipullo ja aurinko paistaa.

Entä miltä sinun loppukesä ja syksy näyttää?

– Paljon festareita ja tehdään levyä. Eli pelkkää keikkaa ja levyä, niin tylsältä kuin se kuulostaakin.

Teet musiikkia englanniksi. Onko sinulle englannin kielellä sanoittaminen helpompaa kuin suomeksi?

– Aina se on ollut jotenkin luontevampaa. En ole ikinä osannut sanoittaa suomeksi. Olen kyllä kokeillut, mutta se ei ole vaan tuntunut yhtään omalta. Minulla on aina ollut se, että kun olen aloittanut tekemään musiikkia, niin kuin englanniksi aina, on helpompi aloittaa riimittely ja se tulee minulta luontevasti. Englannin kielessä on myös paljon enemmän sanoja, jotka rimmaavat keskenään.

Provinssin lava on monen rokkarin unelma. Onko se sinunkin unelmien täyttymys?

– No ei oikeastaan. Näen ehkä enemmän oman unelman jossain Coachellassa, se on “pikkasen” isompi. On tämäkin hienoa päästä esiintymään tänne. Ei täällä ole juuri rap-artisteja. Vähän yllättävä veto, kun kuultiin että meidät on buukattu tänne. ”Vau, siistiä”. Noah Kin ja noi esiintyy meitä ennen ja se on tosi siistiä. Kyllä ne unelmat on aika paljon suurempia kuin Provinssin lava.

Mitä muita unelmia sinulla on?

– Itseasiassa viimeisen kahden vuoden aikana olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että mitä unelmat oikeastaan on ja mitä minä unelmista haluan? Kunhan minulla on läheisiä ystäviä ja kiva elää, se on minun unelmaa. On ihmisiä kenestä sinä välität ja ne välittää sinusta. Ja tietenkin se alaston nainen ja viinipullo.

Mikä tekee musiikista hyvää musiikkia?

– Aitous. Se, että se on aitoa.

Miten sinä kuvailisit itseäsi ja miten se heijastuu musiikissasi?

– Olen aika moniulotteinen ihminen, toiset saa minusta enemmän irti kuin toiset. Olen nähnyt kaikkea, tehnyt kaikkea. Musiikissani on kyse asioista menneisyydestäni tai nykyhetkestä. Musiikki kulkee täysin käsi kädessä kanssani, ja mitä minä olen.

Onko lahjakkuus mielestäsi synnynnäistä?

– Kyllä sinä olet lahjakas jossain missä toinen ei ole. Kyllä joku on minua parempi jossain, kun taas minä olen sitä parempi jossain muussa asiassa. Sinänsä se ei ole synnynnäistä.

Mikä on sun paras saamasi neuvo ja keneltä?

– Minun ex-tyttöystävältäni. Hän sanoi, että ”opi rakastamaan itseäsi”. Se on varmaan paras neuvo mitä olen ikinä saanut.

Mikä saa just sun sydämen sykkimään?

– Itsevarmuus naisissa.

Kuva: Henri Juvonen