#tbt: 10 ihanaa Gilmoren tytöt -hetkeä

Gilmoren tytöt -fanien odotus päättyy vihdoin loppuvuodesta, kun rakastettu kulttisarja saa jatkoa neljän jakson verran. Vuonna 2000 julkaistu tv-sarja nähtiin myös Suomen tv:ssä Yle 1:n kautta ja sarjaa tehtiin jopa 7 tuotantokautta. Sekä uudet jaksot että kaikki vanhat kaudet ovat kohta katsottavissa Netflixin kautta. Juhlistaaksemme uusia jaksoja, listasimme muutamia ikimuistoisia sarjan hetkiä.

1. Rory myöntää vihdoin ettei ole päässyt yli Deanista.

2. Se hetki, kun Max lähetti Lorelaille tuhat keltaista ruusua ja kosi häntä.

3.  Emilyn ja Richardin ilmeet, kun he katsoivat tyttärensä valmistuvan.

4. Roryn ja Jessin ensimmäinen suudelma, aws!

5. Se hetki, kun Lorelai ja Rory eivät ymmärtäneet toisiaan.

6. ”I love you, you idiot”

7. Luken ja Lorelain ensimmäinen suudelma, mega-aws!

8. Se hetki, kun Rory uskalsi ottaa riskin.

9. Se, miten Rory lohdutti Lorelaita Luken jätettyä hänet.

10. Se keskustelu, jonka Sookie ja Jackson kävivät piknikillä.

Alta näet videon hyvistä uutisista, jotka meille kertoo itse Lorelai Gilmore, eli Lauren Graham. Vanhat tuotantokaudet ovat nähtävissä Netflixissä perjantaina 1. heinäkuuta.