Debyyttisinglensä tänään julkaiseva Ulpu: Pop-musiikissa on se vapaus, että voi tehdä ihan mitä vaan

Debyyttisinglensä tänään julkaiseva kotimainen tulokas Ulpu kertoi HeartBeatsille, mitä uutta aikoo tuoda pöytään pop-musiikin kentällä. Lisäksi artisti avasi taustojaan sekä kertoi kytköksistään Pyhimykseen ja hiphopin maailmaan. Selvitimme, mistä nainen ammentaa inspiraatiota kuolemapopiksi tituleerattuun musiikkiinsa. Lue haastattelu tulevan poptaivaan tähden kanssa alta!

Miltä maailmasi näytti tänä aamuna, kun heräsit?

– Mä en ole kyllä aamuihminen, ennen kello kahtatoista en tee mitään turhan vaikeata. Kahdentoista jälkeen voi sitten ryhtyä paukuttamaan hommia. Kun herää, on jotenkin niin herkillä, että kestää vähän aikaa saada itsensä sellaiseksi ”iskunkestäväksi”.

Debyyttisinglesi ”Musta” pamahtaa ulos nyt perjantaina 27.5. Millaiset fiilikset sulla on juuri nyt?

– Olen odottanut tätä tosi kauan, mutta ajattelen samalla aina yhden askeleen eteenpäin. Tuntuu siis hyvältä. Koska kyseiseen singleen ja yhteen kappaleeseen ei mahdu kuitenkaan kuin yksi ajatus, odottaa niitä seuraavia ajatuksia, jotka tulevat vielä tulevien biisien mukana. Vasta silloin saadaan kokonaiskuva. Tämä on nyt tavallaan vähän synkempi puoli musta ja eräänläinen karheampi potkaisu alkuun.

Miten Pyhimys päätyi mukaan ensimmäiselle singlellesi?

– Mikon kanssa on aina tosi kiva tehdä musaa. Ollaan joskus aikoinaan Malminkartanossa alotettu suomenkielisten biisien kirjottaminen. Meillä oli aika pitkä taukokin tässä välissä, kun olin opiskelemassa vuoden musateknologiaa Turussa, ja rupesinkin kirjottamaan tekstejä englanniksi. Siinä ne välit sitten ikään kuin katkes. Mä rupesin kirjottamaan tekstejä suomeksi pikkuhiljaa, varsinkin muille. Sitten mä tajusin, että täähän onkin aika hauskaa, miksen kirjottaisi itsellenikin? Ajattelin, että se mun tyylilaji on jotenkin niin synkkää, semmosta tummanpuhuvaa englanniks. Päätin kääntää sen suomeksi, vaikka se kuulostikin vähän karulta. Mietin, että kyllä tämä vain väännetään. Mun entinen tuottaja soitti sitten Mikolle, että mulla olis tämmönen Ulpu-keissi, soitti sille jotain mun biisiä, ja Mikko sitten siihen, että ”Siis tarkotatsä meijän Ulpua?”. Sitten otettiinkin joku biisisessio yhdessä, vierähti vuodenpäivät ja etsittiin tyylilajia monien epäonnistumisten kautta. Kaiken keskellä Mikko on kuitenkin ollut koko ajan jeesaamassa ja kertonut mielipiteitään. Kun rupesin tekemään musaa taas suomeksi, oli luontevaa pyytää Mikko mukaan luomaan ja mentoroimaan.

Sulla on paljon musiikillista historiaa niin soulista kuin hiphopistakin. Mikä sai sut ryhtymään tekemään poppia synkemmällä vivahteella?

– Mä olen ehkä hieman sitoutumiskammoinen. Mua ei millään saa valitsemaan, että ”nyt mä haluan tehdä vaan soulia” vaan se menee yleensä niin, että mä enemmänkin innostun siitä soulista. Sama juttu oli elektronisessa musiikissa. Popissa, tiivistäen sanottuna, ”kuoritaan läski päältä pois” eli mitään ylimääräistä ei saa olla ja kaikilla elementeillä pitää olla tarkoitus. Se on jotenkin popissa mahtavaa. Se vapaus, kun sä teet poppia, sä voit tehdä mitä vaan. Nuorempana vielä haki sitä omaa paikkaansa, mutta popissa ei tarvitse. Saa tehdä juuri sitä mitä haluaa, koska oma melodinen ja lyyrinen taju ovat sen verran kehittyneet, että ne kantavat sua eteenpäin.

Suomessa oli aikoinaan pula tunnetuista naisartisteista, mutta nyt uuden sukupolven myötä esille on noussut paljon uusia nuoria ja persoonallisia naisartisteja. Koetko itse edustavasi tätä porukkaa vai onko sulla ihan omat kuviot, joilla sä aiot erottua joukosta?

– On tosi paljon naisartisteja, jotka vielä esiintyy etunimellään, joten tämä on tosi hyvin tiedostettu asia. Toisaalta se on sitten taas hirveän luontevaa, koska nyt se meidän musiikintekomallikin on muuttunut enemmän solistivetoiseksi, vaikka toivonkin bändien tekevän paluun. Pinnalla on ollut enimmäkseen sellaista yksilölajia, eli kaikki isot nimet tuntuvat olevan sooloartisteja. Itse näen erottuvani muista sillä, että olen jo 30-vuotias. Olen jo löytänyt oman tyylini, mutta koko ajan pitää kuitenkin uudistua. Mulla on vähän nihilistinen tyylilaji, jolla tulen erottumaan joukosta. En koe, että olisi ketään, johon voisin suoraan verrata itseäni. Mietin paljon, miltä r’n’b-teksti kuulostaisi parin vuoden päästä, jotta se olisi vielä freesiä. Mä teen mun tyyppisille ihmisille ja oon luonut oman esteettisen kuvamaailmani. Diggaan murhaballaadeista ja purkkapopista, yhdistelen niitä ja sitten ihmettelen mitä tapahtuu.

Milloin voimme odottaa sinulta debyyttialbumia?

– En osaa enkä saa sanoa, mutta biisejä on ja toivottavasti saadaan albumi ulos vielä tämän vuoden puolella. Koska olen perfektionisti, materiaalia hiotaan niin kauan, kunnes se on valmista.

Mistä ammennat yleensä inspiraatiota musiikkia tehdessä?

– Elokuvista. Teen itsekin visuaaleja, joissa yhdistelen kaikkea mahdollista vapaata materiaalia, jota saan netistä. Materiaali sisältää kaikkea 50-luvun kotivideoista tiededokkareihin, joita miksaan yhteen. Biisinteossa mulla on semmoinen tietynlainen kuva, että tiedän miltä se biisi näyttää ja sitten kirjoitan sen. Biisinkirjotuksessani ensimmäinen sääntö on, että tiedä mistä kirjoitat. Tarkoitus on tehdä materiaalia, jossa yhdistyy totuudenmukaisuus ja maagisuus, mutta arkea suurempana. Aihiot kappaleista saattavat joskus muodostua vain yhdestä sanasta tai sanaparista.

Mikä tekee musiikista hyvää?

– Musiikin pitää tuntua jossakin niin, että ihokarvat nousee pystyyn. Jos mussa herää joku tunnereaktio ja pystyn maalaamaan kappaleesta oman kuvan, silloin se on hyvää.

Entä mikä saa sydämesi sykkimään?

– Mikään ei ole ihanampi fiilis kuin se, että olet tehnyt uuden biisin. Siitä saa innostuneen olon ja adrenaliiniryöpyn.

Kuva: Ville Malja