Toteemieläimiä ja pinaattilettuja – Ukkosmaineen yllättävä anatomia

Menevä, energinen, luova ja sopivasti höpsö – ne olisivat ensimmäiset sanat, joilla kuvailisin Ukkosmainetta. Lisäksi heti perään pitäisi lisätä lämpöisyys ja mukavuus, sillä yhtyeen herrat ovat diskotähden kimaltavan kuoren alla Toteemieläimiä ja pinaattilettuja – Ukkosmaineen yllättävä anatomiaherttaisia ja avoimia, pohjoiskarjalaisen luonteen omaavia persoonia. Olikin siis suuri etuoikeus istahtaa kyselemään Klaus Thunderilta (Lasse Turunen) sekä  Wilhelm Meisterilta (Ville Karttunen) kuulumisia – missäs muuallakaan kuin Joensuun musiikkipyhätössä, Kerubissa.

Mitä herroille siis kuuluu?

– Tosi hyvää kuuluu, vaikka pientä sairastelua ja sen tuomaa hölmöä stressiä onkin ollut ilmassa. Se kun lisää vähän jännitystä, kun ei voi olla varma kestääkö ääni keikkoja, toteaa yhtyeen solisti Lasse Turunen.

– Stressata voi hölmösti kaikesta vaikka ei olisi kipeäkään; levyjä, keikkoja ja kaikkea muuta, huomauttaa kosketinsoittaja Ville Karttunen, ja jatkaa kuitenkin päällimmäisten tunnelmien olevan kuitenkin hyvät.

ukkosmaine_01

Uusi levy ilmestyi 18. maaliskuuta, ja kuten usea Ukkosmaineen julkaisu (mm. Salamaponin selässä – yhtyeen kymmenvuotishistoriikki) on myös uusin Ihan ok! –levy julkaistu yhteisörahoituksen tuomin varoin.  Mitä ajatuksia tämä levynjulkaisutapa herättää tässä hetkessä, onko se tulevaisuudessakin yksi keino saada levyjä julkaistua?

– Kummallakin on tästä kokemusta niin Ukkosmaineen kuin omien projektien kautta (Ville Karttunen sekä Pihka ja Myrsky), ja on positiivista, että tällä tavalla jokainen pystyy näyttämään tukensa helposti, kertoo Karttunen. Hän lisää myös että Ukkosmaineelle he osasivat odottaa tukea helpommin kuin omille projekteilleen, mutta lopulta myös sooloprojektien rahoittuminen oli saavutettavissa oleva päämäärä. Rahkeet eivät olisi välttämättä riittäneet henkilökohtaiseen rahoitukseen, jotta levyt olisi saatu julkaistua.

– On todella positiivinen asia, että ihmiset myös näkevät sen aspektin, jotta artistilla menee oikeasti rahaa siihen levyntekemiseen. Varsinkin jos julkaisee levyn itse, kuten Ukkosmaine tekee. Ja jotenkin myös koko levynjulkaisemisprosessi tulee näkyvämmäksi  kaikille, jatkaa Karttunen.

Mutta yhteisörahoitus ei ole välttämättä vain pienien yhtyeiden keino päästä julkaisemaan levyjä – yhä enenevissä määrin myös isommat artistit, jotka ovat levyttäneet ehkä aikaisemmin monikansallisille yhtiöille ovat nyt tukeutuneet yhteisörahoituksen voimaan. Näitä artisteja ovat olleet muun muassa Jussu Pöyhönen sekä Jore Marjaranta.

Haastattelupäivänä Ukkosmaineen uusin levy oli ehtinyt pyöriä fanien ja muiden tukijoiden soittimissa noin viikon ajan – millaista palautetta näinkin lyhyessä ajassa olette ehtineet siitä saamaan?

– No sekä positiivista että negatiivista, mutta toisaalta niin sen pitää ollakin, summaa Turunen ja jatka, että ihmisillä on luultavasti tietty halu ja oletus Ukkosmaineen olevan keveämpää eikä niin tummaa kuin mitä uusimmalla levyllä ollaan.

– Mutta vaikka meidän tunnetuimmat biisit on kepeämpiä, ollaan me tehty tummempia biisejä aikaisemminkin. Levy on ehkä sellaista mitä ei heti sen olettaisi olevan, pohtii Turunen.

Ukkosmaine on ehdottomasti yksi niitä yhtyeitä, joihin on helppo ihastua. Monesti on kuultu todettavan, että kun antaa pikkusormen ja käy ensimmäisellä Ukkosmaineen livekeikalla, homma vie lopulta koko käden. Mutta mikä on sitten Ukkosmaineen kantava voima? Mikä yhtyeessä viehättää ja saa ihmiset kuuntelemaan kappaleita vuodesta toiseen?

– No ihan ekana mieleen tuli energia, ja sit sellainen vuorovaikutus meidän kahden kesken. Ja myös meidän ja yleisön välillä, vastaa Karttunen nopeasti.

Turunen komppaa yhtyetoveriaan:

– Vuorovaikutus on kyllä meillä harvinaisen selkeää, ja olennainen osa meitä.

ukkosmaine_02

Ukkosmaineen tyyli on vahvasti tarinallinen ja kerronnallinen, mikä saa joskus miettimään ovatko kappaleet toisilleen jatko-osia, tai onko kahdella kappaleella mahdollisesti jopa samat päähenkilöt. Onko tällaisia tehty joskus tietoisesti vai ovatko jatko-osat puhtaasti kuuntelijan korvassa?

– No siis joskus on puhuttu biisipareista, ja että joku kappale on ikään kuin jatko-osa toiselle, pohtii Turunen.

– Nämähän ovat siis hauskoja tulkintoja aina, esimerkiksi kappaleesta Alatko olee mun kaa? on tullut tulkinta, että olemmeko hakeneet tarinalla luokkaeroja toisen päähenkilön villapaidan ollessa reikäinen, tuumailee Karttunen.

Levyllä ovat tarinoiden ohella vahvasti esillä niin visuaalisesti kuin sanallisestikin värit – onko tämä ollut harkittua vai mahdollisesti sattumanvaraista?

– Ei se ollut tietoista, esimerkiksi myös meidän luottokuvaajamme Tomi Palsa huomioi, että sana ”peili” esiintyy monessa kappaleessa eikä sitäkään oltu mitenkään laskelmoitu etukäteen, Karttunen kertoo.  Tämän innoittamana uudet promokuvat otettiin peiliä hyödyntäen.

Värit palaa –kappale oli biisien teon alkuvaiheessa, joten se ehkä lähti vähän siitä.

Karttunen toteaa myös biisintekotavan olleen hyvinkin järjestelmällinen – jokainen kappale on tehty levylle yksi kerrallaan. Kappaleita tehdessä sekä Turunen että Karttunen ovat olleet samassa tilassa, ja ne on tehty alusta loppuun yhdessä.

Seuraavaksi pääsin yllättämään Turusen ja Karttusen yllättävämmillä kysymyksillä kuin mihin he ehkä ovat ennen tottuneet, ja päädyimme pohtimaan Ukkosmainetta hieman eri kanteilta.

Jos Ukkosmaine olisi ruoka, mikä ruoka se olisi?

– Pinaattiletut, ampaisee Turunen suustaan. Karttusen kysyessä perusteluja asialle Turunen toteaa niistä tulevan mieleen muistoja. Pinaattilettuihin liittyy hänen mielestään myös sellaista peruskoulun ja lukioajan romantiikkaa, mikä on aistittavissa helposti Ukkosmaineen musiikista.

– Joo ei se kyllä mikään hifistelyruoka ainakaan olisi, Karttunen virnistää ja Turunen komppaa mukana:

– Ja siis vaikka alusta loppuun itsetehdyt pinaattiletut on hyviä, niin kyllä me ollaan sellainen koulun einespinaattilettu.

Lisäksi Turunen jakaa vielä Ukkosmaineen vinkin hyviin einespinaattilettuihin: ”Kannattaa aina paistaa letut pannulla, mikrossa niistä tulee lörppiä, mutta pannulla niihin saa sellaisen tosi kivan, rapsakan pinnan”.

ukkosmaine_03

Kysyttäessä Ukkosmaineen toteemieläintä, tulee siihenkin vastaus solistin suusta kuin apteekin hyllyltä:

– Kissa se varmaan olis, en mie tiijä miksi, mutta mie tykkään kissoista. Vaikka toisaalta tähän vois kyllä vastata että poni, hymyilee Turunen viitaten Ukkosmaineen Salamaponi-hittiin.

– Mutta toisaalta, ollaankohan me niin arvaamattomia? Ehkä kissanpentu, sellainen höselehtijä olisi kuvaava, toteaa Karttunen.

– Myös se ADHD-kili ois kyllä hyvä, huikkaa Turunen ja kumpikin purskahtaa nauruun. Karttusen kehotuksesta näen videon (katso video TÄSTÄ) ja en voi kuin hymyillä – kun on ollut paikalla todistamassa Ukkosmaineen keikkoja niin, kyllä, tämän videon kili on ehdottomasti Ukkosmaineen toteemieläin.

– Siis tuo kili on vaan niin innoissaan, että se kaataa muut kilit ja hyppii niitten yli, me ollaan toi, toteaa Turunen päättäväisesti.

Ukkosmaineen vaatteellinen olemus tuottaa kuitenkin hieman enemmän päänvaivaa. Tytön tuoksua sisältävä pyjamapaita ei ehkä osu aivan napakymppiin, eikä myöskään pipo tai ruudulliset olohousut. Lopulta artistit löytävät yhteisen ajatuksen – lapaset.

– Sellaiset mummon tekemät lapaset,  Turunen toteaa.

Ukkosmaine on tehnyt jo mittavan, yli kymmenvuotisen uran, eikä loppua ainakaan vielä ole näköpiirissä. Merkittävimmistä asioista heidän urallaan ei löydy ehkä niitä tavallisimpia meriittejä joita levyttävällä artistilla voisi olla, mutta sitä suuremmin painottuvat kaikki muut tärkeät asiat, jotka ovat hioutuneet osaksi yhtyettä vuosien mittaan.

– No kyllä se tässäkin on se vuorovaikutuksen luominen, ja se että vuorovaikutus on aitoa. Siinä me ollaan kyllä poikkeuksellisia, toteaa Turunen.

– Olen ylpeä siitä, että tämä on kestänyt näin pitkään – siitäkin huolimatta, että palautetta on tullut, jossa on toivottu meidän lopettavan, Karttunen tiivistää ja jatkaa:

– Pallosalaman jälkeen oltiin vähän maassa siitä, kun levy ei saanut odotettua vastaanottoa ja tuli kaikkea mahdollista vastoinkäymistä muutenkin, mutta siitä huolimatta jatkettiin. Myös se on tärkeää, että ollaan osattu pitää taukoa, kun siltä tuntuu ja meistä on lopulta tullut aika sitkeitä. Pitää olla tosi paha paikka, että keikka menisi ihan päreiksi. Muut bändit saattaisivat tietynlaisissa tilanteissa nostaa kädet pystyyn ja perua keikan, mutta meidän sitkeys ei anna vaan periksi, ynnää Karttunen.

ukkosmaine_04

Saavutusten ja merkittävien etappien perään on hyvä keskustella hieman musiikillisista, ja miksei muunlaisistakin haaveista. Solisti Lasse Turusella on mielessä hieman erilaisemmat keikkaympäristöt:

– Voi kun pääsis kuumailmapallossa soittamaan.

Kosketinsoittaja Ville Karttunen on puolestaan haaveillut keikoille menemisen helpottamisesta:

– Mie toivon, että teleportaatio kehittyisi, ja vois mennä keikoille helpommin. Voisit vaan kattoa telkkaria ja kattoa, että ”oho, tunnin päästä alkaa keikka”, mennä vaatekomeroon ja pum – olisit Ivalossa.

Seuraavaksi on aika pienelle mainoskatkolle ja yhtyeen markkinoinnille, siispä pyydän artisteja jatkamaan seuraavanlaista lausetta:

Ukkosmainetta kannattaa kuunnella koska…

– Miksei? virnistää Turunen ja rupeaa nauramaan Karttusen kompatessa tämän olevan hyvä vastaus.

– Jos laitettais siihen lauseen loppuun, että A ja N. Eli Ukkosmainetta kannattaa kuunnella koskaan. No siis, kyllä meitä kannattaa kuunnella, koska siitä tulee iloiselle mielelle. Paitsi jos ei tykkää, mutta voi sittenkin saada elämäänsä siitä yhdenlaisen kokemuksen, jatkaa Karttunen.

Mikä saa teidän sydämen sykkimään?

– No siis jos tästä lähetään, niin sydänhän sykkii kyllä käytännössä koko ajan, velmuilee Karttunen.

– Niin, muutenhan myö oltais jo kuolleita, naurahtaa Turunen, mutta jatkaa kuitenkin kertomalla, että jokin uusi kokonaisuus, jonka löytää ja josta innostuu todella paljon saa hänen sydämensä sykkimään.

– Ylipäätään ne asiat joista saa uutta intoa – ne saa sydämen sykkimään, päättää Turunen vastauksensa.

– Ihmisten spontaani kiltteys ja hyväntahtoisuus, toteaa Karttunen vastaukseksi kysymykseen.

Kuvat: Elina Pesonen