Top 5: Viikon singlejulkaisut

Internet on siitä jännä paikka, että se pitää sisällään nykyään rajattomasti tietoa. Etsiessäsi reseptiä lempidrinkkiisi, huomaatkin kahden tunnin päästä lukevasi jonkun tuntemattoman blogia tai höröttäväsi hauskoille eläinvideoille. Sama pätee myös musiikkiin. Musiikkia tehdään nykypäivänä aivan tolkuton määrä. Kun haluat kuunnella uutta musiikkia, et edes tiedä mistä aloittaisi. Avaatko radion? Nääh, sieltä tulee vaan samat hitit tunnista toiseen. Menetkö Youtubeen? No sieltähän löysit juuri itsesi katsomasta niitä kissavideoita. Entäs Spotify? Sieltä löydät ainakin kotimaiset hitit tältä viikolta.

Miten sitten törmätä niihin pienempiin artisteihin? Rukoilemalla, että joku jakaa kohta jonkin sinulle uuden artistin musiikkivideon Facebookin uutissyötteellä. Ja onneksi niin kävi tälläkin kertaa. Tällä viikolla on julkaistu paljon uutta musiikkia, joista nyt haluan nostaa viisi itseäni tavalla tai toisella kohahduttanutta kappaletta.


1. SANNI – Että mitähän vittua

Pakko heti alkuun myöntää, että kyseinen kappale ei yltänyt ihan siihen innostukseen, mitä singlen nimen takia aiheutunut kohu minussa alunperin nostatti. Kappaleen sanoitukset kuitenkin kolahtivat, ja Sannin rohkea tapa käsitellä arjen ja parisuhteiden epäonnistumisia alkaa viimein iskostua minuunkin. Ehken aiemmin vain halunnut myöntää omia epäonnistumisiani, joten en halunnut samaistua Sannin kappaleisiinkaan.

Musiikkimaailma on Suomessa vielä kovin miesvoittoista, mutta viime aikoin – ja etenkin Sannin tyyppisten muusikoiden myötä – on nuorten naisten nousukausi lähtenyt käyntiin. Naiset ottavat myös pop-musiikissa rohkeammin esiin tärkeitä aiheita, joista muun muassa yksi on juurikin pettäminen. Tähän asti olemme lähinnä kuulleet miesten versioita pettäjänaisista tai muuten vain naisten halveeraamisesta. Kiitos Sanni, jatka samaan malliin! Kehittymisen varaa on vielä, mutta eiköhän Suomen musiikkimaailmassa nähdä pian vahvoja naispersoonia Jenni Vartiaisen ja Sannin lisäksi.


2. The Qemists feat. Kenta Koie (Crossfaith) – Anger

Suomessakin Provinssirockissa aikoinaan esiintynyt The Qemists julkaisi viimein uutta musiikkia ja päätti tulla täydellä ryminällä takaisin musiikkimaailmaan monen vuoden tauon jälkeen. Yhtye on tunnettu elektronisen rockin, drum ’n’ bassin ja breakbeatin sekoituksesta, mutta tällä kertaa rankempaa lisämakua tuo kuvioon Kenta Koie,  joka tunnetaan parhaiten japanilaisen elektronista metalcorea soittavan Crossfaith-yhtyeen vokalistina.

Anger-single on yksi rankimmista The Qemistsin biiseistä sitten vuonna 2010 ilmestyneen Take It Back -kappaleen, jolla vieraili Enter Shikarin jäseniä. Kuuntelen itse kaikkia edellä mainittuja artisteja, joten olen enemmän kuin innoissani näistä fuusioista. Toivon todella, että The Qemists nähtäisi taas Suomen keikkalavoilla kesällä.


3. Major Lazer feat. MOTi, TY Dolla $ign, Wizkid & Kranium – Boom

Olen niin innoissani tästä uudesta dancehallin aallosta! Minussa virtaa bulgarialainen veri, joten lantion keikuttaminen oikeastaan minkä tahansa musiikin tahtiin ei ole paljoa vaadittu, mutta kun tämä kappale pyörähti käyntiin Spotifyssa, olin myyty. Kappalehan on aitoa ehtaa Major Lazeria, muttei silti tylsällä tavalla. Boom vie suoraan etelän lämpöön ja palmujen ääreen. Tällaisten räntäkelien keskellä kyseinen tunnelma on enemmän kuin tarpeen.


4. IKINÄ – Terapiaa

Huhhuh, mistä edes aloittaisin? Törmäsin tähän yhtyeeseen sosiaalisen median kautta täysin vahingossa, ja rakastuin heti ensikättelyssä. Kappaleen nimikin jo kertoo, mistä aiheesta kappaleessa lauletaan, ja aihe onkin tärkeä. Minä olen ollut aina terapian puolestapuhuja. Asiat olisivat Suomessa paljon paremmin, jos verorahoilla kustannettaisiin jokaiselle työssäkäyvälle edes yksi terapiakäynti kuukaudessa. No, se siitä utopiastani.

Tämän bändin kohdalla eivät kolahtaneet pelkästään sanoitukset, vaan myös se, että yhtyeessä on perinteisen yhden vokalistin sijaan peräti kaksi vokalistia, ja molemmat ovat vieläpä naisia! Rock-asennettakaan toisen sukupuolen edustajilta ei puutu, saati sitten musisointitaitoa. Jos yhtyettä pitäisi musiikillisesti jotenkin määritellä, olisi pehmoversio Stam1nasta varmaankin lähimpänä kuvausta. Tätä lisää ja äkkiä!


5. Prinssi Jusuf – Nauhat Auki

”Siks me ulos mennään nauhat auki, koska stressi on paha tauti…”

Tämän verkkojulkaisun perustamisen jälkeen stressikertoimet ovat olleet huipussaan, mutta joskus tällainen hömppämusiikki tyhjentää mielen juuri halutulla tavalla. Nauhat Auki -kappaleen taustasample pitää yllä rentoa tunnelmaa, mutta ei tuo varsinaisesti mitään uutta pöydälle.

Prinssi Jusufin eli Yosijas Belaynehin suomenkieliset räpit eivät vedä vertoja miehen PSRT-yhtyeessä kuultuihin englanninkielisiin riimittelyihin, mikä on sääli, sillä Jusuf on tunnetumpi hahmo Suomen kartalla kuin Yosijas. Totuus on kuitenkin se, että tässä maassa on vaikea menestyä muulla kuin suomenkielellä.