WÖYH! riemuitsi progeilun merkeissä Joensuun Kerubissa

Vielä hiljainen sali, oranssit valot ja kaksi diskopalloa. Tekramütisch aloittaa omintakeiset kappaleensa, jotka ovat enemmän kuin sopivia lämmittelyksi tulevalle pääesiintyjälle. Sitruunan muotoinen munakello käännetään pirisemään 45 minuutin kohdalle, ja keikka alkaa.

Tekramütisch on kuin WÖYH:n humppaversio – sanat ovat realistisia, kuvailevia ja sellaisia ihanan höpsöjä, joita voi hymistellä ja joille on helppo hymyillä. Miesten keskinäinen, monotoninen mutta samalla humoristinen kerronta viehättää. Loistava aloitus illalle. Munakello pirisee, ja aiottu kappale jätetään soittamatta. Yleisö naurahtaa ja on selvästi enemmän kuin tyytyväinen ennen varsinaista keikkaa luotuun tunnelmaan.

DSCF1457

WÖYHin pojat ovat tyylikkäästi hieman myöhässä lava-aloituksestaan, mutta sehän nyt lienee Kerubin lavalla ennemmin sääntö kuin poikkeus. Odottavin tunnelmin väljä, mutta silti suhteellisen runsaslukuinen yleisö liikehtii massana, kunnes lavalla alkaa tapahtua. Kaksi toogamiestä (Antti Pitkäjärvi sekä Anssi Nykänen) sekä veljekset Hyyrynen astelevat hartaana lavalle ja aloittavat shownsa. Mahtipontista melodiaa sekä hykerryttävää jännitystä; mitä tästä vielä seuraakaan?

DSCF1692

Tämä yhtye menee heittämällä siihen kategoriaan, jonka keikalla voi kokea kaikkia mahdollisia tunteita. Päällimmäisenä jää kuitenkin ilo pintaan, pääsääntöisesti mollisävytteisistä biiseistä huolimatta. Enkä tietysti mahda sille mitään, että mielestäni isot miehet laulamassa kaskeloteista ja pingviineistä ovat hykerryttävä yhdistelmä. Keikka ei tällä kertaa tarjonnut suuria yllätyksiä, mutta taattua WÖYH-laatua se silti oli. Suurimmat hitit tulivat tasaisesti pitkin keikkaa, ja keikan päättänyt Lokki viimeisteli tunnelman.

DSCF1702

WÖYHiä ei voi ainakaan moittia yksipuolisuudesta keikkasettien suhteen. Suoraviivaisten biisien lisäksi tuotannosta soitetaan myös niitä mahtipontisempiakin tuotoksia, jotka eivät ole vain kolmen soinnun sointukierron toistamista. Välillä tuntee suorastaan nöyrtyvänsä musiikin alle. On etuoikeutettua olla kuuntelemassa tätä yhtyettä. Wöyhötkää, wöyhöttäkää kavereillekin, sekä käykää keikoilla. WÖYHin näkemisestä ei voi seurata mitään negatiivista.

Katso kuvagalleria keikalta täältä.

Kuvat ja teksti: Elina Pesonen