Street Food Carnival toi katuruokatunnelmaa Helsingin Kaapelitehtaalle!

Lähdimme kuvaajamme Nellyn kanssa tsekkaamaan Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävän Street Food Carnivalin, joka toi viikonlopun ajaksi yhden katon alle monenlaista katuruokaa. Kun astuimme sisään, kohtasi meitä näky katurekkojen- ja kojujen täyttämästä hämärähköstä aukiosta, joka oli valaistu tunnelmaan sopivilla kattoon kiinnitetyillä riippuvaloilla: tunnelma oli siis hyvin autenttinen, ja juurikin katuruokakarnevaaleihin sopivan symppis!

DSC_8115 copy

Kun lähdimme tekemään kierrosta, huomasimme, että jälkiruoat oli sijoitettu heti alkuun. En tiedä oliko tarkoitus muistuttaa siitä, että myös makeampaa ruokaa on tarjolla. Omalla kohdallani sijoittelu ainakin toimi, sillä aloin välittömästi himoita esillä olevia kuppikakkuja, täytettyjä kreppejä ja raakakakkupaloja. Päätimme kuitenkin katsastaa ensin pääruoat, kuten etikettiin kuuluu.

Kävelimme kojulta kojulle, ja mietin jo siinä vaiheessa, että miten siitä ruoan paljoudesta pystyy valitsemaan vain yhden annoksen. Pohdinkin, että olisipa tapahtumassa ollut mahdollisuus ostaa esimerkiksi pienempiä ”maistiaispaloja” erilaisista ruoista, ja vasta sitten päättää, mitä ottaisi kokonaisen annoksen. Törmäsimme vain yhteen kojuun, joka jakeli ilmaisia maistiaispaloja annoksistaan, mikä oli vähän harmi. Toisaalta, jos jokaiselta kojulta nappaisi mukaansa tällaisen pienen maistiaisannoksen, kerkeäisi yli 20 ruokapaikan jälkeen luultavasti tulla jo täyteen pelkästään niistä! Osalla ruokapaikoista oli kylläkin tarjolla sekä pieniä että isoja annoksia, joten mahdollista oli toki ostaa esimerkiksi pari pientä annosta eri kojuista.

DSC_8127 copy

Tarjonta karnevaaleilla oli erittäin monipuolinen, sillä seasta löytyi vähän kaikkea katuruoaksi sopivaa perinteisistä hampurilaisista, hot dogeista ja täytetyistä leivistä aasialaisiin kevätrulliin, falafeliin, sushiin ja keittoihin. Oli upea todeta, miten monikulttuurinen tapahtuma oli!

Huomasin myös, että ainakin pari kojua mainosti tarjoavansa myös gluteenitonta vaihtoehtoa ruoka-annoksestaan, mikä lämmitti mieltäni, sillä näin myös esimerkiksi keliaakikot tai muuten gluteenitonta ruokavaliota noudattavat löysivät varmasti tarjonnasta ainakin jotain syötävää. Myös ruokien hinnat olivat mielestäni hyvinkin kohtuullisia, sillä ruokaa sai kolmesta eurosta lähtien, ja kalleimmat annokset olivat vähän päälle kympin luokkaa.

Joka ikisen pisteen ruoka näytti upealta, mutta koska itse halusin mieluiten jonkin kasvisvaihtoehdon, ei valinnanvaraa ollut yhtä paljon kuin seuralaisellani. Itse asiassa olin hieman yllättynyt, miten harva koju oikeastaan tarjosikaan myös kasvisruokaa tai ei ainakaan mainostanut sitä kunnolla. Tosin voi myös olla, etten ollut vain tarpeeksi tarkkaavainen. Päädyin lopulta tilaamaan falafelia kojusta, joka tarjoili ”Lähi-idän katuruokaa”. Falafelin lisäksi mukana oli hyvin monenlaisia eri lisukkeita, kuten kastikkeita ja salaattia. Annos oli erittäin maukas, ja päätinkin, että käyn kokeilemassa jossain vaiheessa myös toista tarjolla ollutta annosta, falafel-rullaa, Bulevardilla sijaitsevassa Levant-ravintolassa, jonka käsialaa syömäni falafel oli.

DSC_8169 copy

Kuvaajamme Nelly taas valitsi ateriakseen burriton Tortilla House -nimisestä rekasta. Naureskelimme hieman sitä, että paikka on nimeltään Tortilla House, mutta kirjaimellisesti tortilloita ei valikoimasta kuitenkaan löytynyt. Pitää kuitenkin antaa anteeksi turhat pikkuseikat, sillä annos sai erittäin positiivista palautetta. Kokeilimme myös Hartwallin Polar Monkeys -nimistä olutta, joka oli ollut niin suosittua, että päästessämme tiskille oli jäljellä enää yhtä olutta kolmesta vaihtoehdosta, Polar Monkeys: Blue Collar Amber Lageria. Maku oli ehkä kevyesti sitruksinen, ja itse pidän erityisesti vaaleammista oluista, joten kauaa pullollisen kumoamiseen ei tainnut mennä.

DSC_8176 copy

Olin arvioinut, että saisin helpostikin ahdettua vatsaani vielä kunnon jälkiruoka-annoksen, sillä ateriani ei näyttänyt erityisen isolta, mutta kyllä siinä kuitenkin oli kohtuullisen paljon syötävää. Päätimmekin pitää pienen ruokalevon, ja onneksi pöydästä ei ollut mikään kiire lähteä nopeasti pois, sillä myös yläkerta oli täytetty ruokapaikoilla.

Kun lopulta pääsimme jälkiruokakojuille, oli etenkin täytettyjä lettuja jonottamaan kertynyt aikamoinen joukkio. Itse päädyin lopulta BRKLYN Bakery / Cafen kuppikakkuihin, ja seuralaiseni kokeili Cones:n suosittuja kreppejä. Molemmat herkut katosivat nopeasti suihin, ja tyytyväisyyden varmasti huomasi kasvoiltakin! Hyvästä ruoasta ei voi jäädä muuta kuin hyvä mieli.

DSC_8178 copy

Kokonaisuutena itselleni jäi tapahtumasta erittäin positiivinen tunne! Liikkeellä näytti olevan oikeastaan kaikenikäistä porukkaa, ja niin perheitä kuin kaveriporukoitakin. Puheensorinan joukosta kuului myös montaa eri kieltä, ja voisin kuvitella jopa parin turistinkin eksyneen paikalle. On hienoa, että Helsingissä järjestetään tällaisia tapahtumia, ja toivonkin, että karnevaali saa jatkoa jälleen ensi vuonna – tai ehkä jopa jo kesällä? Olisi nimittäin ollut mukava katsastaa myös lauantaina järjestettyjen jatkobileiden tunnelmaa, mutta se jää sitten ensi vuoteen. Parhaiten Street Food Carnival toimii mielestäni mukavana vaihtoehtona viettää viikonloppua ystävien tai perheen kanssa, hyvän ruoan ja viihtyisän tunnelman kera.

Katso kattava galleria katuruokatapahtumasta täältä!

Kuvat: Nelly Tatti