Chris Rock käsikirjoitti Oscar-juontonsa uudelleen kohun takia

Chris Rock juontaa tämän vuoden Oscar-gaalan, mutta ei ongelmitta. Koomikko joutui kirjoittamaan gaalassa kuultavan juontomonologinsa täysin uusiksi Oscar-ehdokkuuksista nousseen kohun takia. Aiemmin tässä kuussa julkaistuun ehdokaslistaan ei nimittäin mahtunut yhtäkään tummaihoisen näyttelijää, mikä sai internetin ja Hollywoodin raivon partaalle, syystäkin. Raivo sai aikaan myös some-kohun, josta syntyi #OscarsSoWhite-käsite.

Eri etnisiä taustoja edustavat näyttelijät purkivat hiiltymystään internetissä vedoten erilaisin keinoin Oscar-gaalan järjestäjiin lähes tuloksetta. Monet ovat myös jo peruneet tulonsa koko gaalaan, kuten näyttelijä Will Smith, hänen vaimonsa ja niin ikään näyttelijä Jada Pinkett Smith sekä ohjaaja Spike Lee.

Chris Rock ottaa kohusta kuitenkin kaiken hyödyn irti, vaikka moni taho yrittikin saada miehen perääntymään juontotittelistään. Oscar-gaalan tuottaja Reginald Hudlin kertoi Entertainment Tonight-lehdelle, että Rock on kohusta inspiroituneena heittänyt edellisen käsikirjoituksen menemään, ja kirjoittaa nyt kokonaan uuden. ”Uskon, että ihmiset tulevat puhumaan Rockin juonnosta vielä viikkoja gaalan jälkeen!” Hudlin kommentoi.

Some-kohu ei kuitenkaan noussut turhaan, sillä viime perjantaina elokuva-akatemia lupasi, että naisjäsenet ja muut vähemmistöjen edustajat tuplaantuisivat vuoteen 2020 mennessä.

Lähde: Sky News
Kuva: Youtube

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s